Satunnaisia
Jos citykanit jatkavat leviämistään, sekoittuvatko ne kohta rusakkojen ynnämuiden alkuperäisten luonnon kanirotujen kanssa niin laajalle, että pikkuhiljaa originellit metsäjäniinit katoavat kokonaan?
Rakastuin Radioheadiin, kun näin tämän, maailman kauneimman musiikkivideon ensimmäistä kertaa vuonna 1996. Siitä on nyt noin kolmetoista ja puoli vuotta eikä rakkaus ole hiipunut vieläkään. Suhde bändiin on ollut pidempi kuin yksikään ihmissuhteeni, jos ei sukulaisia tai satunnaisiksi yhteydenpidoiksi jääneitä ystävyyksiä lasketa. Radiohead ei kyllästytä, ei lakkaa yllättämästä, eikä toivottavasti koskaan petä tai jätä.
Jos muulla maailmalla kesti vuosia hoksata, mitä natsit puuhastelivat keskitys- ja kuolemanleiriensä parissa, voiko sellaista tapahtua vieläkin? Ja jos voi, missä ja mitä paraikaa mahtaakaan tapahtua?
Jääkaapissa on aina oltava Felix-ketsuppia, Pirkka-puolukkahilloa ja kahvimaitoa.
Jos ihminen on 50v sitten laskeutunut ensimmäistä kertaa kuun pinnalle, kuinka kauan lentäviin autoihin ja hoikentavaan rasvaan, pizzaan tai suklaaseen vielä menee?
Kuinka monta ihmistä hautajaisiini tulisi, jos kuolisin tänä vuonna?
Mitä minusta tulee isona?

