Olen viime aikoina löytänyt taas perinteisen kirjeen riemut. Tai no, ei nyt voida sanoa että ihan perinteisen, kun ei noi mun kirjeet ole kauheemmin mitään kirjoituksia sisältäneet. Perusidea niissä on nimittäin ollut YLLÄTTÄMINEN, joka onkin melkein täydellisesti onnistunut jo kolme kertaa lyhyen ajan sisällä.

Satu pitää vaaleanpunaisista perhosista, joten hänelle sellainen liihotteli kuoressa, lisätyin sisäpiirin vitsein. Norppatarroja, “mihin te oikein jonotatte?”.

Joel-poika kirosi eräs päivä joulukalentereiden olemassaoloa (“riistoa” ja mitä kaikkea, “onko muka olemassa pääsiäiskalentereitakin!?”), joten lähetin hänelle ihan oman kappaleen.

Williamin kanssa naurettiin, että olis siistiä olla joku M (James Bondista), kun voisi todeta kaikille et “I’ll have you killed” jonkun jutun mennessä pieleen – esimerkiks jos aamukahvimaito olis loppu. Ni lähetin sitte Scofield-tyyppisen origamilinnun salatekstillä “maito loppu i’ll have u killed >:O”. Ja Hubbabubbaa lohduksi. “The gift that keeps on giving!”, hihkui William, ku purkassa oli nestemäinen täyte sisällä.

Järkevää? Ei. Hauskaa? Kyllä.

Sivuja yritän tässä päivittää. Mainostan niitä ehkä vielä jossain vaiheessa vallan erikseen. Hei ja niin – nyt olis ehkä korkea aika viimeistenkin joululahjatilausten saapua sähköpostiini, että ehtivät ajoissa perille! Olis printtejä laatikossa vino pino, ja tietty tilaustöitäkin voidaan vielä harkita :)

Päivän kauneutta: Radiohead – koko tuotanto (just nyt “Vegetable”).

Oli varsin mainio leffa. Eniten ilahdutti ehkä George Clooneyn rooli – yleensä lipevän dressmanmiesmäisen Georgen pitäs tehdä mielestäni enemmänki komediaa. Tai ainakin jotain vähän vähemmän dressmanmiesmäisiä rooleja noin yleensä. Ja Brad oli hauska. Tilda ihana ja Malkovich .. Malkovich.

Itse leffaan meno oli jännä. Pojat tulivat hakemaan ja paineltiin huikeeta viittäkymppiä koko ison väylän matka keskustaan asti. Kolmen pingviinin hieman erilainen matka tuiskussa.

Ärsytyskynnys on matala. Piti nukkua lääkkeiden avulla, ja se tietää päivän venymistä pitkälle typerässä velttous-tokkurassa.

PROJEKTI kuitenkin odottaa. Tekstiä pitää tuottaa, kuvia valita. Taitaa kallistua kuvien kanssa painimiseen tämä päivä, se on sentään hieman aivottomampaa toimintaa.

Nyt viemään koiraa tuonne metriseen hankeen. Jos selviän hengissä, ostan menolipun lämpimään enkä tu takas. VI-HAAN talvea.

Rakkautta: Jälleen kerran ne Tanskan pojat – Grand Avenue.

Suomeen tuli pyörremyrsky. Ja se oli niin iso pyörremyrsky, et sen tiedettiin tuhoovan kaiken. Ajeltiin paniikissa pienellä autolla ja yritin pähkäillä et missähän sitä säilyis hengissä. Taloihin ei kannattais mennä, kaikki lähtis ilmaan.

Ajettiin Citymarketin maanalaiseen parkkiin, joka olikin pohjakerroksestaan jo laivaa. Sinne tuli muitakin. Yritin hädässä pistää tekstareita vielä cheerioille ja perheelle et tänne tänne. Ketään ei tullut.

Heräsin. Olinkin asuntovaunussa tai vastaavassa, joku säiliö mistä oli luukku auki vain katolta. Ryömin kurkkaamaan sieltä ulos ja oltiin pitkällä maantiellä tasaisella laakeella maalla. Joku ratsasti hevosella vieressä. Puhui huonoa englantia. Sain sen verran selvää, että oltiin Ruotsissa (Tukholmasta etelään 100km) ja että tänne asti myrsky ei yltänyt. Ratsastaja tarjosi juotavaa.

Ryömin takaisin säiliöön joka olikin bussi. Satu ja Anniina nukkuivat penkeillä vierekkäin, olivat löytäneet toisensa Tukholman lentokentällä (!). Tunnelma oli ihan järettömän ahistava, kehenkään ei saanut yhteyttä, kaikki rakkaat Suames ja puhelimet poikki. Soittamalla sain (biologisen) iskän kiinni, vaihdettiin pari sanaa mutta siinä se.

Aloin hoivamaan pientä poikaa, jonka sisko oli kadonnut eikä muuta perhettä ollut. Katselimme (nyt jo) lentokoneen ikkunasta tuhoutunutta maailmaa. Silmänkantamattomiin romua, ruumiita peiteltyinä suuriin riveihin ja kasoihin, roskaa ja paskaa, hökkeleitä ja huonokuntoisia ihmisiä, maasta aukikaivettu vesiputki josta ihmiset kävivät hakemassa juomavettä pieniin kippoihin.

Kokoajan taustalla fiilis siitä, että suurin osa ystävistä ja perheistä on luultavasti kuollut.

Tässä vaiheessa meidän joukosta piti huolta joku kumma PROFESSORI. Sillä oli lentoreppu, jota lainasin pikkupojan kanssa ja lentelimme ympäriinsä katselemassa tilannetta. Pikkupoika oli kokoajan kärttyinen ja halusi kotiin, en osannut selittää että kotia ei enää ole eikä ehkä perhettäkään. Päristelimme repulla ostoskeskuksessa josta oli vielä seinät jäljellä.

Ulos tultuamme pihalta oli lähdössä lentokone “Suomeen”, kertoi lentäjä. Poika kiipesi salaa sisään, minä perässä. En uskaltanut jättää lasta yksin enkä pakottaa jäämään luokseni. Piileskelin. Kone lähti ilmaan, muutama muu matkustaja kehui kuinka tämä oli nopea ja tehokas kone, ja että tällä päästäisiin nopeasti kotiin.

Lentäjä ilmoitti, että ensimmäisenä lennettäisiin Poriin (?!). Kone kierteli sulavasti ympäri kylää, jonne oli noussut myrskyssä tuhoutuneiden rakennusten ympärille vaikka mitä uutta ja kummaa. Isoja ostoskeskuksia, huvipuistoja, hotelleja.. siniasuinen nainen esitteli meille paikkoja ja ojenteli esitteitä, harmitteli kun firman paitoja ei ollut enää jaettavaksi kuten oli tarkoitus. Bisnesmeininki, kunnon Las Vegas.

Tajusin, että Viro (!!!??) tai joku vastaava oli järjestänyt myrskyn tuhotakseen maan ja vallatakseen sen omilla bisneksillään ottaaseen vallan. Tiettyhän siinä vähän otti päähän. Tampereellakin sama juttu.

Yhtäkkiä olin jälleen reppukopterilla liikkeellä ja päätin pöristellä pk-seudulle etsimään perhettä ja EINARIA :((( Pelkäsin kopterin pettävän kesken matkan, polttoaineen loppuvan tai jotain, mutta pian olinkin perillä.. koko matka oli yhtä Las Vegasia, mutta osa paikoista oli vielä paskana. Näin mm. miten humalainen poika törmäsi lasiseinään, joka kaatui kokonaan ja murskasi alleen kaksi naista. Raahautuivat veripäissään seinän alta pois. Poika oli jo kuollut.

Kirkkojen muureissa ja seinissä oli nimilistoja, löysin Hannan sieltä, mutten tajunnut listan merkinnöistä mitään. Yritin kysellä ihmisiltä et onko nää tässä listassa hengissä vai kuolleita, eikä kukaan osannut vastata.

Rannat olivat muuttuneet aurinkoisiksi hiekkarannoiksi (sentään jotain hyvää, GO VIRO!!!) ja surffasin lentäen eestaas ja etsin epätoivoisena Enskaa. Löysin jonkun samannäköisen koiran ja hellin sitä itkien hysteerisesti.

Kääk kääk, unessa oli sikana muitaki yksityiskohtia, mut nyt kyllästyin kirjoittamiseen.

Ai niin, AUSTRALIA oli kans kärsinyt huomattavia tuhoja myrskyssä. Aika täsmästormi Virolt.

—

Oli ihan kiva herätä. Kirjoitusvirheet ja hoono kieli anteeksannettakoon, kun piti saada tämä vaan nopsasti muistiin ennen unohtamista. Eikä korjatakka ny jatsa.

Seuraavaksi sivujen päivitys, erinäisten kuvien loputon läpikäynti & leffa suosikkipoikien seurassa.

Nuottia korville: Phoenix Effect (video muuten ensiesityksessä Suosikin sivuilla, telkkarissa vähän leitör), Alaniksen uudet (Orchid ja Torch aika ihanoi), David Cook.

Piti mennä nukkumaan.

Sen sijaan lähdinkin ulos kameran, jalustan ja sateenvarjon kanssa rymsteeraamaan. Nyt on farkunpolvet kurassa (kaaduin, kamera pysyi pystyssä!), huomenna luultavasti lenssu, mutta testailinpa vähän juttuja kameran kanssa.

Tommoisia tuli – klikkaa kuvaa lisää nähdäksesi.

Nyt jos oikeasti vaikka pötkähtäisi. Maailma pyörii niin vinhaa vauhtia, että oikein huippaa. Huomenna tehtävänä paljon juttuja, itsen ja muiden hyväksi.

Pojets-galleriaakin päivitin, tällä kertaa varsin keskinkertaisia otoksia, pyh. Loppuviikosta Happoradiota, Ilonan kanssa kaupungilla kuvailua, Tuitu kylään.. mitä vielä?

Soinut kovalla: David Cookin debyytti, Phoenix Effect, Soundgarden, Stone Temple Pilots & ajoittainen tyhjä kaiku päässä.

Hehhee.

Tälläisiä taideotoksia saa, kun laukaisee kameran sellaisilla asetuksilla, että se saa itse valita valotusajan. Pimeässä. Ja sitten sitä sulkimen kiinnimenoa odotellessa vähän katselee tylsistyneenä ympärilleen.

Taidetta. Olispa tajunnut kirjoitella jotain kameraa huitomalla. Vaikka et: I <3 HOUSE.

Saatiin me Jannestakin pari hyvää, tai minusta ne oli ihan ok. Saas nähhä mitä tuomaristo tykkää, mies ite ja se “taideohjaaja” näissä asioissa.

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin. Muistakaa vierailla unikissapistekomissa!

Naurattaa tänään niin huolella Tykki ja Tykin “sairaskohtaus” keikalla. Ei niinkään, tietenkään, miehen paha olo tuona hetkenä (eikä huoli ja hätä omaisilla & kavereilla), mutta tää jälkipyykki.

Paras Tykäri :)

Eilen juhlittiin miehen synttäreitä pienellä porukalla. Parit cheeriot ja pari rokkipoikaa ja vähän perheenjäseniäkin, sekä meidän että niiden. Hirmu mukavaa. Leivoin pari kaakkua ja muutakin herkkua oli.

Lapsille karkkia ja piirrettyjä, aikuisten istuskellessa ja hämmästellessä sitä sokerihumalan määrää.

Kivoja ihmisiä meillä elämässä, sa.

Tänään oon taas puuhastellut valokuvien parissa, otin pari harjoitusräpsyä Enskasta (kuvassa) uusia laitteita testaillessa ja illalla kuvataan taas varmaan vähän Jannea.

Ai miten tässä on viikko vierähtänyt?

Happoradio KERAVALLA. Need I say more (1)?

3 Doors Down Jäähallissa, perheporukan kesken (1 2).

Laivareissu with dah Poets, oli keikka laivalla Bandit-radiokanavan risteilyllä (1 2 3 4). Se on ruattalainen kanava se. Oli niin paljon rokki-ihmisiä paatilla, etten koskaan oo nähny kerralla. Edes Rovinssirokissa.

Tämän vuoden vika Poets-keikka kotimaassa. Tavastia. Lämppärinä Phoenix Effect, ihan saa..kelisti tuttuja ja uusia tuttuja ja hyviä ystäviä ja kaikenmaaliman kottaraisia. Jatkot ja systeemit, kummia draamakohtauksia, kebabit inkkarilla ja keskellä seuraavaa päivää kotiin.

Phoenixin keikkakuvia (1), Poetsit tulee sitten niiden sivuille taasen jossain vaiheessa.

Oli muuten parhaita Potfi-keikkoja ehkä ikinä koskaan milloinkaan, jotain top viitosta ainakin. Vaikka on jotain lähelle 160 keikkaa takana. Ja PE:stä nyt voi liioittelematta sanoa et paras ikinä. Kert oli eka ikinä. Mutta siis niin hyvä, että täristiin vaan innosta ja ylpeydestä tyttöjen kanssa Tavastian kanaorrella.

Ja haa! Eräs suuri kitarafirma vissiin käyttää yhtä noista kuvista sivuillaan. Ässää!! Hyvä Janne!! Hyvä mä!! Hyvä kaik!!

Sivujakin päivitin, pistin hurmaavasta Inarista yksivuotiskuvia. Katsopa vaikka.

Viimeinkin! Fiilaten ja höyläten me väsättiin vain! Tervetuloa:

♥ unikissa.com ♥

Muista pyyhkiä jalat :)

Go Obama. Go Obama.

Kaks yötä putkeen oon lukenut The Hostia aamuviiteen ja herännyt ysin kympin välillä. Vähän uuvuttais, mut ei voi mitn. Lisäks asensin pitkästä aikaa Sims 2:n koneelle, siihen menikin eilisilta. Päivällä sentään suoritin erinäisiä Tarpeellisia Asioita.

Tänään mennään kuvailemaan Biteyn ja sen siskon kanssa, ja ehkä koirejakin on mukana. Pitää treenata, treenata ja treenata noiden uusien kuvausvälineiden kanssa.

Nettisivut alkais olla pian valmiit, tartteis vielä sen loppurutistuksen, viimeistelyä, pari pientä asiaa. Muotoseikkoja sun muita sellaisia. Jospa tässä nyt.

Live, Gavin ja Savoretti olis parin viikon päästä Belgiassa / Hollannissa. Parin päivän päässä toisistaan.

Mä en ala. 14 vuotta Siitä Hetkestä enkä vieläkään vissiin näe niitä livenä, ku en yksin uskalla lähteä. Saatika että vielä olis varaakin.

Hajottaa, saatana.