Välillä noi kintut vaan tahtoo tuolla pöydän alla täpistä, ihan hurjaa tahtia, päkiät maassa ja polvet vispaa, noin 8 kertaa sekunnissa, laskeskelin mitä pystyin. En edes huomaa sitä, vispausta saattaa jatkua puolikin tuntia tässä istuessa enkä tietoisesti pysäytä tai hidasta tai nopeuta. Fiilis on levoton muutenkin, yhtäaikaa jokin vanha suru painaa ja tulevaisuus mietityttää. Eikä sitä silti tai juuri siksi uskalla miettiä.

Huomenna Juvalle, sieltä yöllä Mikkeliin, seuraavana aamuna kohti Hämeenlinnaa. Jos pysähdyksissä tulee itsestään eksynyt olo, pitääkö pysähtyä tarpeeksi pitkäksi aikaa löytääkseen itsensä vai jatkaa liikettä, lykätä, kunnes unohtaa?

Hyvyyttä:
Jack Savoretti – Lay You Down
Alanis Morissette – Not As We
John Mayer – Dreaming With A Broken Heart
..ja Hugh Laurie muodossa missä tahansa.