Menkää katsomaa se uusin lepakkimies. On ehdottomasti kympin tahi parin (jos ostat eväksiä kuten me: ämpäreittäin) arvoista. Olin etukäteen vähän epäilevä, kun mietin että Heathin kuoleman johdosta leffa saa ekstra-hehkutusta taholta sun toiselta, mutta mutta. Niinpä vain kävi, että Jokerista tuli kertaheitolla yksi hienoimmista pahiksista melkeinpä ikinä. Missään leffassa koskaan.

Aiiivan uskomaton loistoroisto + oli lepakkimieskin ihan kiva (paitsi MIKSI sen äänen pitää olla sellainen silloin ku se on asussaan??). Onneksi on hyvä syy mennä katsomaan sama äksönrymyäminen uudelleen, kun mieskin tahtoo nähä. Mielellänihän minä seuraksi. Ja tommoisen julisteen vaikka seinälle ihan kehystellä haluaisin. Fanimeininki.

Eilenkin käytiin leffassa. Mamma Mia. Ei ollut tarkoitus, ei, mutta kun Jenni ei ollut hoksannut että lepakin liput olis pitänyt jo lunastaa tiistaina (tyhmä järjestely enivei), niin hakeuduttiin johonkin korvaavaan näytökseen. Hah, voi paska sitä myötähäpeän määrää, kun yhtäkkiä parahdetaan kepeään ABBA-rallatukseen kesken näyttelyn!

Vaan annapa olla. Puolen tunnin nolostelun jälkeen hommaan alkoi tottua, ja olihan se sitten ihan hauskaakin. Täytyy myös tunnustaa: itkin. Kahdesti!

Pierce Brosnanin laulu ei ollut mitään sieluahivelevää, mun mielestä olis saanut olla aukasematta leipäläpeään vaikka elokuvan alusta loppuun asti – ei vaan toiminut. (Se ei siis ollut itkun syy, mutta ihan hyvin olis voinut olla.)

Kuopiossa käväistiin tyttöjen kanssa torstaina. Ihan hillittömän hauska retki, the Fishcock Tour pakettiautolla, mökkimajoitus, halvan siiderin humalat, korokkeella keikka ja Markolla hauska rådeå-meininki as we call it. Oikeastaan koko bändillä.

Autosta sukeltaminen, Toolan yllätyssuihku vessakopissa (“mihin mun käsi osui?!”), ensimmäinen Potf-aviopari (soon to be!) ja tuhma kirjallisuus… keikkareissuthan ne on parasta, sa.

Niin ja se hotelli Vantaan keikka keskiviikkona. Jorailtiin koko homma halki pöydällä seisoen ja tanssien. Hotelli Vantaalla, painotan. Tehkää peräs. Selvinpäin!

Tänään vähän pyäräiltiin ihanan J:n kans, se on mu wunderbaumi ja myös välillä korvaamaton piriste. Meren rantaa ja Enskan kanssa niityllä. Kivuutta.

Linkkivink: Ajattelemisen aihetta (ja hienoja kuvia)
Musakit: John Mayeria tuli viikko täyteen – mikään muu ei ole maistunut ku puolväkisi.
Naurattaa, ja ehkä uus soittoääni: I NEED A BUTTLOAD OF PILLS!!!
Ihana!!!: “Nevermind“-vauva 17 vuotta myöhemmin!

Nyt meni usko ihmiskuntaan viimeistään.

Chris, minkä teit. Voi paska. MIKÄ siinä Timbalandissa musiikoita viehättää, MIKÄ, MIKSI se on päästetty irti ja koskemaan pyhiin asioihin?

YÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄ!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Ja toinen juttu: tottahan tästäkin piti meteli nostaa. Voi jeesuksen munat. Olenko mä nyt rikoskumppani, kun olin paikalla? Tuhoutuuko maailma, kun hieno parisuhde siunattiin kauniissa seremoniassa? Nousevatko helvetin esikartanon belsebuubit maan pinnalle meitä sörkkimään talikoillaan?

Iskis jo joku ihmisrutto.

Aina yhtä antoisaa: Hesarista kirotusvireen bongaaminen. Klikkaa isommaksi.

Parin viime päivän ehdoton hitti tässä kämpässä: John Mayer – Belief.

Ai niin, “pikku juttu”, mokasin yhden äidille tärkeän päivän sillä etten ehtinyt paikalle (vaikka halusin, OIKEASTI halusin), seurauksena siltä tuli hyvästit ja “koita pärjätä” viestissä. En ole osannut yli viikkoon tehdä asialle mitään, pyytää anteeksi tai selitellä. Ei pysty. Miten tollaisen tilaisuuden missaamisen voi selittää?

On sitten ehkä välit poikki.

Noh, senkus karkottaa kaikki ihmiset elämästään niin niiden ei tarvi jatkuvasti pettyä, ku en kykene hoitamaan asioita jotka pitäis hoitaa.

Kuten nyt, pitäis tehdä sata juttua, eikä ne ole edes isoja juttuja. Siivoamista ja muutaman kuvan käsittelyä. Ei vaan kiinnosta, ei jaksa, ei kykene. Velttoilen ja itken ja yritän nukkua koko viikon pois.

Bere linkitti savannin elämää, ja heti aamusta sai olla silmät pyöreenä. Ensinnäkin toi itse uutinen, mutta sit vielä video perässä. Huh huhhhh miten siistiä!!

Edelleen, pakko päästä safarille. Afrikkaan. Kaks viikkoa in the middle of nowhere, kamera taskussa ja moskiitot niskassa. Pakko, PAKKO.

Eilisestä kurjuudessa kyntämisestä selvitty ei sittenkään vielä selvitty. Untakin tuli vedettyä 12 tuntia. Kummasti se kroppa väsyy, kun pää on nk. kipeä.

Joku vois väittää, että se on itsensä psyykkaamista alamäkeen, että se on jotain mitä pahentaa etukäteen aavistelemalla ja “antautuu” huonoilemaan sen sijaan, että ottais vaan oikean asenteen. Saanko mä sanoa samalla tavalla syöpäpotilaille? Että kyllä se siitä, kun vaan otat oikean asenteen!

Sanovat mitä sanovat, mä en tätä päätöksillä pysty parantamaan, tätä oloa kun kaikki vaan ottaa päähän ja ahistaa, muut ihmiset ja menneisyys ja tulevaisuus ja kaikki mitä on elämässään kokenut ja mitä mahdollisesti tulee vielä kokemaan ja mitä ei tule kokemaan.

Näitä päiviä.

Vihaan ihmisiä. Ja tätä oloa, niin kovasti.

Belief is a beautiful armor
But makes for the heaviest sword
Like punching under water
You never can hit who you’re trying for

We’re never gonna win the world
We’re never gonna stop the war
We’re never gonna beat this
If belief is what we’re fighting for

What puts a hundred thousand children in the sand?
Belief can, belief can
What puts the folded flag inside his mother’s hand?
Belief can, belief can

John Mayer – Belief

Löysin sitä taas! HURAA! HURAA! Uudistuneen last.fm:n kautta surffailin huvikseni typeriä suosituksia (haloo, Samuli Edelmann, Yö, Dingo? Koska kuuntelen Poetsia ja CMX:ää?), ja pitkällisen hylkäilyprosessin myötä alkoi löytyä niitä omankinlaisia.

Nyt on raikanut muutaman tunnin ajan Paolo Nutini (Paolon biisejä MySpacessa, nettisivut) ja Tyler Hilton (MySpacessa, netissä). Singer-songwritereita, nuarii poikii, nättei äänii, keposia taustabiisejä arkeen. Kesämusaa.

Huraa, huraa! iPod ladattuna kohti Juvaa.

Välillä noi kintut vaan tahtoo tuolla pöydän alla täpistä, ihan hurjaa tahtia, päkiät maassa ja polvet vispaa, noin 8 kertaa sekunnissa, laskeskelin mitä pystyin. En edes huomaa sitä, vispausta saattaa jatkua puolikin tuntia tässä istuessa enkä tietoisesti pysäytä tai hidasta tai nopeuta. Fiilis on levoton muutenkin, yhtäaikaa jokin vanha suru painaa ja tulevaisuus mietityttää. Eikä sitä silti tai juuri siksi uskalla miettiä.

Huomenna Juvalle, sieltä yöllä Mikkeliin, seuraavana aamuna kohti Hämeenlinnaa. Jos pysähdyksissä tulee itsestään eksynyt olo, pitääkö pysähtyä tarpeeksi pitkäksi aikaa löytääkseen itsensä vai jatkaa liikettä, lykätä, kunnes unohtaa?

Hyvyyttä:
Jack Savoretti – Lay You Down
Alanis Morissette – Not As We
John Mayer – Dreaming With A Broken Heart
..ja Hugh Laurie muodossa missä tahansa.

Hitto, en vaan kertkaikkiaan ole jaksanut kirjoittaa pitkään aikaan. En tajua miksi. Paljon on tapahtunut, festareita ja häitä, valokuvausduuneja ja vaikka mitä. Ja ei. Ei vaan inspaa.

En tiiä oonko vihdoinkin sisäistänyt sen, ettei koko elämäänsä kannata internetissä jakaa, eikä varsinkaan niitä huonoimpia fiiliksiä aina. Yks kiva tyyppi mulle joskus huomautti siitä huonona päivänä.

Voiko tätä harrastusta toisaalta lopettaakaan jonkun 8-9 vuoden jälkeen? Tuosta vaan, nips naps?

Sen verran kuitenkin kerron, että Einarin kanssa mennään tänään KURSSILLE! Pitäkää peukkuja, ettei tuo peto syö niitä toisia kurssilaisia ennen ku opitaan niiden kanssa käyttäytymään. Perusräksy-Enska.

Turhaakin turhempaa:

Tukankasvuseuranta! :D

Ollaan Hanen kans oltu joskus nuaria, blondeja, hoikkia ja taitavia.

Aika hyvin, et 17 vuodessa onnistuu hukkaamaan neljä ihan hyvää ominaisuutta.

(Kiitos Marjaanalle kuvista, vastaan huomenissa meiliin. Ihania! :)