Ajaiiijaijai!! Kuka olis uskonut. Odotin Foo Fightersilta aika paljon, mut sainkin paljon enemmän. Törkysen hyvä, viihdyttävä ja pitkä keikka, hauskat välispiikit ja aidosti mukavan oloisia musiikonretkuja. Ja triangelisoolo!

“I know what you’re thinking – Linkin Park didn’t have a fucking triangle player!”

Keikan aikana sattui taas näitä perusjuttuja: lähes jokaisen biisin kohdalla joku uusi urpolauma tunki takaa “pitämään hauskaa” palavat röökit ja täydet tuopit kädessä. Millä perusteella te dorkanaamaliinit kuvittelette ansaitsevanne paikat lähempää eturiviä, ansaitsevanne enemmän kuin ihmiset, jotka ovat tulleet tuntia (kahta, kolmea?) ennen keikkaa paikalle kohteliaasti paikkansa etsien ja niistä kiinni pitäen?

Aina, joka ikisellä keikalla, joka ikisellä paikkakunnalla sama juttu, muissa maissa sentään hieman vähemmän. Eikä se auta, että teillä sattuu olemaan kaveri siellä edempänä “paikkaa pitämässä”. Eikä auta myöskään se, että pyytelette kohteliaasti anteeksi rynnistäessänne ystävieni yli biisonin raivolla hielle haisten ja viinoja vaatteille roiskutellen.

Ja sitten flatustelijat. Ei siinä mitään, jos sattuu satunnaisesti pienen tuhnun väkijoukossa vahingossa pihauttamaan, mutta että jatkuvasti? Kannattaisiko teidän kaasumaakareiden kipaista vaikka lääkäriin tarkastuttamaan, että suolisto on ihan kunnossa? Ei tuollainen hiljaisista hiihtäjistä kirpoava mädänlöyhkä kertakaikkiaan voi olla normaalia. Ei, vaikka olisitte neljä vuorokautta kiljua ja bulkkiruokaa kiskoneetkin. Hyi, hyi saatana.

Entäpä jonossa etuilijat? Hivuttautujat. Tekonaurun taakse piiloutuvat kaikkien kaverit. Yliherttaiset pikkuperseiset blondit, jotka katsovat ansaitsevansa paikan vartin kiltisti odottaneiden edellä vain siksi, ettei kukaan tohdi niin somille tyttösille mitään sanoa. Sitäpaitsi, onhan teillä varmasti isompi pissahätä / kaljanjano / nuudelinnälkä kuin meillä tavallisilla festarikävijöillä!

Olen tosi pahoillani, että olen 14 vuoden festarikokemuksesta huolimatta kasvanut kalkkikseksi aikuiseksi. Olisi varmaan pitänyt yrittää enemmän, vetää enemmän viinaa, etuilla, paskoa housuun, talloa varpaille ja haluta kaikesta parempi siivu kuin muut. Koska minä olen ANSAINNUT!

Näin Provinssin mailla jollakulla erinomaisen t-paidan ja sellaista nyt havittelen. Siinä luki: “WHEN I BECOME GOD EVERYONE DIES.”

(Ah, mutta olihan meillä kotimatkakin. Ohituskaistan alku. Edessä festareilta palaileva henkilöauto ja hitaasti kulkeva asuntoauto. Ratissa Satu, joka lähti kiihdyttämään autoamme näiden kahden ohitse nopeusrajoitusten sallimissa puitteissa. Mutta sitten sinä, pieni vittupää kottarainen siellä autossasi, halusitkin liikennettä vaarantaen koukata Volvomme eteen keulaamme hipoen, tehdäksesi mitä? Pysytelläksesi ohituskaistalla sen loppuun saakka ohittamatta yhtäkään autoa.)

Ihmisviha on taas suht huipussaan.

Onneksi sitä laannuttaa hieman muisto perjantai-iltaisesta Happoradion keikasta järjettömän kamalalla Millionaire’s Clubilla, kivat jatkot ja aamuparvekkeet, Provinssirock noin yleisesti, tapahtumana ja nostalgisessa mielessä, Daven spiikit, Taylorin amerikkahymy, pyöräily miehen kanssa kesäsateessa, Einarin varhainen ylipirteä herätys sekä Beatlesin Here Comes The Sun.

Tänään täytyy piirtää. Ruskeaa, liilaa ja punaista. Ja perhosia.